Oletko aina haaveillut safarilomasta eksoottisessa Etelä-Afrikassa? Mikäli näin on, niin perjantaihin saakka kannattaa pelata kiivaasti kiinnostavista kampanjoistaan tunnetulla Nordicbetillä, joka palkitsee yhden onnekkaan pelaajansa unohtumattomalla matkapaketilla!
Pelaa Call of the Wildiä NordicBetillä ja voita matka
Kampanjaan osallistuminen on jälleen kerran todella helppoa, sillä mukaan pääsee uutuuttaan kiiltelevää Jungle spirit: Call of the Wild -slottia pelaamalla. Jokainen peliin käyttämäsi 10 euroa oikeuttaa saman tien 20 ilmaiskierrokseen, jotka on tarkoitettu tähän viidakkotunnelmaa ja villieläimiä pursuilevaan peliin. Mikä parasta, ovat ilmaiskierrokset pelattavissa tietokoneen lisäksi myös mobiilissa, joten pelaaminen onnistuu vaikka pilkillä istuen. Lunastamasi ilmaiskierrokset ovat voimassa kolmen päivän ajan.
Ahkeruus palkitaan, sillä mikäli panostat perjantaihin mennessä vähintään 100 euroa edellä mainittuun slottiin, pääset mukaan arvontaan, jonka voittaja lennätetään hulppealle safarilomalle Etelä-Afrikassa sijaitsevaan Krugerin kansallispuistoon. Eikä reissuun tarvitse tietenkään lähteä yksin, sillä voittaja saa valita mukaan haluamansa matkakumppanin. Harva tuskin kieltäytyy ilmaisesta matkasta.
Toimi nopeasti, sillä osallistumisaikaa on rajoitetusti: arvonta päättyy todellakin jo klo 00:59 Suomen aikaa perjantain ja lauantain välisenä yönä. Arpajaisjännityksessä ei tarvitse kärvistellä kauaa, sillä arvonta suoritetaan heti samaisena lauantaina, 25.3. Pelaa siis Nordicbetillä jo heti tänään ja voita matka Etelä-Afrikkaan!
Mitä voittomatka sisältää?
Mikäli arpaonni suosii, nappaat itsellesi ikimuistoisen safarimatkan, joka sisältää kaiken tämän:
- Meno-paluulennot Etelä-Afrikkaan
- 7 vuorokauden majoituksen safarimökissä Mpalassa
- Ateriat
- Niin päivä- kuin yöaikaankin toteutettavat safariajelut
- Osallistumisen autenttiseen, eteläafrikkalaiseen Braii-grillijuhlaan
- Mönkijällä ajelua.
Jaettu ilo on paras ilo, joten pääset todellakin nauttimaan tästä kaikesta valitsemasi henkilön kanssa. Viisainta onkin vinkata kampanjasta ainakin kaikille niille pelaamisesta kiinnostuneille, joiden tietäisit haluavan reissuun juuri sinun kanssasi. Näin voitkin varata saman tien ajan tarvittavia rokotuksia varten ja aloittaa safarihenkisen matkapuvustosi pakkailun.
Hae ilmaiskierrokset, mikäli kiinnostuit
Vaikka et tällä kertaa tavoittelisikaan matkaa, kannattaa ilmaiskierrokset käydä nappaamassa viipymättä. Vaivaisella 10 eurolla saat todellakin kokonaiset 20, mahdollisuuksia täynnä olevaa, myös mobiilissa toimivaa pyöräytystä Jungle spirit: Call of the Wild -kolikkopeliin.
Tämä vain parin päivää kestävä kampanja päättyy pian, joten jätä vitkuttelu sikseen ja suunnista Nordicbetin sinivalkoisille peliapajille. Sivustolle suoriuduttuasi pääset mukaan houkuttelevan näköistä Osallistu-painiketta klikkaamalla.
Samalla kannattaa katsastaa myös muut loistavat tarjoukset, sillä Nordicbetin kampanjakirstu on aina ääriään myöten täynnä. Tästä kipin kapin Nordicbetille!